nähdä kesistä kauneimmat, pakkaset
kylmimmät, sodankin varjot
ja rakkauden palot...
ElETTIIn AIKAa, KUn Suomi kuului vielä Venäjän keisarikuntaan. Oli vuosi 1913, kun Vieremän Nuorisoseura päätti ostaa Jaakkolan tilan maista tontin, jolle ryhdyttiin rakentamaan taloa. Talo valmistui niinkin rivakasti, että sen vihkiäisiä vietettiin jo seuraavan vuoden elokuussa. Talo sai nimekseen Rientola.
Vuonna 1929 Vieremän Nuorisoseura myi Rientolan kiinteistöstä puolet Vieremän Suojeluskunnalle. Rientolaa peruskorjattiin sekä laajennettiin seuraavien kymmenen vuoden aikana. Suojeluskunta osti Rientolan kokonaan itselleen vuonna 1932 ja päätti laajentaa taloa vielä entisestään. Rientolaan rakentui ylimääräinen huone sekä varastotilaa.
Kuvassa: Rientola 1950
Seuraavana vuonna, 1945, Vieremän Manttaalikunta päätti myydä Rientolan irtaimistoineen 50 000 markan kauppahinnalla urheiluseura Koitolle. Koitto peruskorjasi ja laajensi talon myöhemmin liikunta- ja huvisaliksi, kahvio- ja kokoustiloiksi sekä asuinkäyttöön. Rientolalla oli suuri rooli Koiton tulojenhankinnassa, sillä seura järjesti tansseja ja konsertteja aina 80-luvun loppuun saakka. Rientolassa esiintyi laaja joukko Suomen kärkitaiteilijoita ja bändejä, kuten Tapio Rautavaara, radiosta tuttu Markus-setä, Erkki Junkkarinen, Hurriganes, Juice Leskinen & Grand Slam, Mikko Alatalo, Eppu Normaali, Dingo, Popeda ja monet muut.
Kuvassa: Rientola 1968
Rientolan alamäki alkoi kiinteistön mennessä huonoon kuntoon, ja 2010-luvulla toiminta oli jo Koiton toimesta loppunut. Viimeisten vuosien aikana Ponsse Oyj järjesti kiinteistössä henkilökunnalleen kesäkonsertteja, joissa esiintyjinä olivat mm. Danny, Matti ja Teppo, Frederik, Jonna Geagea, Sami Pitkämö, Lenni-Kalle Taipale sekä Kake Randelin.
Kuvassa: Danny Rientolan Kesäjuhlilla
Vielä talvella 2018 Rientolan tiloissa kuvattiin Juice-elokuvaa. Vanhan Rientolan viimeisen konsertin yleisölle esitti Riku Nieminen ja Juice Originals, johtajanaan Anssi Tikanmäki. Vanha Rientola purettiin kevään 2020 aikana ja uuden rakentaminen alkoi heti sen jälkeen.
Kuvassa: Riku Nieminen ja Juice Originals